3.4.2023

Sydämellinen kiitos x 3495!

Suomen kansa on valinnut keskuudestaan 200 uutta kansansa edustajaa. Varsinais-Suomessa voimasuhteet muuttuivat valtakunnan vaalimenestystä mukaillen. Kokoomuksen johdolla Suomeen aletaan muodostamaan uutta hallitusta. Tulevat päivät näyttävät minkälainen kokoonpanoa Suomen kansaa luotsaa tulevina päivinä. Kristillisdemokraatit ovat varmasti varteenotettava vaihtoehto!

Olen valtavan kiitollinen ja häkeltynyt saamastani huikeasta äänimäärästäni! Se ylitti henkilökohtaisen tavoitteeni, joka oli 3000 ääntä.

Vie todella nöyräksi ajatella, että vajaa 3500 suomalaista on antanut ainutlaatuisen ja arvokkaan äänensä minulle.

Suurimmat kiitokset! Valitettavasti koko Kristillisdemokraattien lista ei kerännyt riittävää äänisaalista, jotta olisimme kansanedustajan täältä Varsinais-Suomesta saaneet. Uusia kansanedustajia valittiin 61, joita pääsen tapaamaan eduskuntatyöni jatkuessa heti pääsiäisen jälkeen.

Katsotaan mihin tieni vie tulevina päivinä. Varmaa on kuitenkin se, että aion jatkossakin puhua ja julistaa kaunistelematta! Työ jatkuu!

Kutsu Katriina Kylään

Haluatko kutsua minut puhujavieraaksi tapahtumaasi tai mielenkiintoiseen tilaisuuteesi? Haluaisitko olla mukana osana tätä hienoa ja merkityksellistä kampanjaa kirittämässä minua kohti Eduskuntaa? Haluatko kysyä ajatuksistani ja näkemyksistäni? Rohkaista tai tukea?