26.10.2024

Huoltosuhteen paraneminen ei voi nojautua vain maahanmuuton varaan

Syntyvyys laski viime vuonna tilastohistorian matalimmalle tasolle. Kuluva vuosi on jo seitsemäs peräkkäinen, jolloin Suomessa syntyy alle 50 000 lasta. Matalan syntyvyyden vaikutukset heijastuvat kauas. Vaikutus näkyy ensin syntyvien lasten määrässä, mutta jatkossa myös synnytysikäisten naisten määrässä. Tilanteen kauhistelu ei riitä ratkaisuksi.

Perheet luovat pohjan koko yhteiskunnan hyvinvoinnille.

Kristillisdemokraatit on esittänyt lukuisia toimenpiteitä perhemyönteisemmän Suomen rakentamiseksi ja perheiden hyvinvointia sekä toimeentuloa vahvistavia ratkaisuja. Haastavasta taloustilanteesta huolimatta lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu. Ensivuoden alusta voimaan tulee lapsikohtainen työtulovähennys ja kotihoidontuki säilyy. Lasten ja nuorten terapiatakuu toteutuu vihdoin.

Kristillisdemokraattien puoluehallitus vaatii rohkeita toimia perhemyönteisemmän yhteiskunnan rakentamiseksi.

Huoltosuhteen parantumisessa voi nojautua vain maahanmuuton varaan.

Alueelliset erot väestöllisessä huoltosuhteessa jäävät huomattavan suuriksi.

Hallitus julkaisee keväällä väestöpoliittisen selonteon, jossa tärkeässä osassa ovat myös tutkimusprofessori Rotkirchin 20 toimenpide-ehdotusta. Haluamme tukea ihmisiä pääsemään lähemmäksi haluamaansa lapsilukua. Tämän tyyppisiä ehdotuksia on Kristillisdemokraateilta esitetty jo aiemmin.

Näitä ovat vauvaraha sekä taaperobonus, jossa raha seuraa lasta hoitomuodosta riippumatta. Kannatan tällaisten selvitysten tekemistä. Kannatan myös erilaisten verokannustimien selvittämistä syntyvyyden lisäämiseksi.

Tarvitsemme koko suomalaisen yhteiskunnan rakentamaan perhemyönteistä Suomea!

Kirjoitukseen on sovellettu KD:n puoluehallituksen kannanottoa. Lue lisää perhepaketista

Haluatko mukaan tiimiini? Haluatko kutsua minut puhujavieraaksi? Tai kysyä jotain?

Olen käynyt puhumassa lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Viime vuosina olen ollut mukana kunta-, alue-, eduskunta- ja eurovaaleissa. Ensi keväänä olen ehdolla kunta- ja aluevaaleissa Varsinais-Suomessa. Vaalit ovat ihmisen parasta aikaa, sanotaan. Tehdään ne yhdessä! Olen kiitollinen kaikesta mahdollisesta tuesta. Laita viestiä niin katsotaan yhdessä.