On hyvä, että päihdesairaus ja sen tuoman seuraukset herättävät keskustelua yhteiskunnassamme. Haluan kuitenkin muistuttaa, ettei päihderiippuvuus ole vain marginaaliväestön sairaus. Tautiluokitteiset riippuvuussairaudet, kuten päihderiippuvuus hallitsevat meitä suomalaisia enemmän kuin ymmärrämmekään.
Me päättäjät tiedämme, että yksi merkittävin ennenaikaiseen kuolemaan ja miljardiluokan kustannuksiin johtava tekijä ovat päihteet ja hoitamaton riippuvuussairaus.
Päihderiippuvuussairaus aiheuttaa aina tietynlaista käyttäytymistä, ei tietynlaista ihmistä.
Se johtaa alentuneeseen työtehoon ja -tuottavuuteen, sairaspoissaoloihin, työtapaturmiin ja ennenaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Tuo viheliäinen kansantauti kuormittaa niin päivystystä, erikoissairaanhoitoa, lastensuojelua, rikosseuraamuslaitosta kuin poliisiakin. Perheestä puhumattakaan.
Olemmeko halunneet myöntää, että monen pahoinvoivan lapsen ja nuoren takana saattaa olla lähipiirin päihde- tai muu riippuvuussairaus?
Kauniisiin kulisseihin paketoituna tai sitten silminnähden näkyvissä.
Hyvinvointialueiden ja kuntien yhdyspinnassa tapahtuvan ennaltaehkäisevän päihdetyön rooli korostuu entisestään.
Toimijoiden kouluttaminen sairauskäsityksen ympärille luo pohjaa vaikuttavalle ennaltaehkäisevälle ja vaikuttavalle työlle.
Sormien heristelyn sijaan peräänkuulutan raitistuneiden kokemusasiantuntijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä.
Tarvitsemme avoimempaa ja rehellistä keskustelua päihdehoitojärjestelmämme vaikuttavuudesta. On kehitettävä alaikäisten vaikuttavaa päihdehoitoa ensisijaisen korvaushoidon sijaan.
Kun resursseja on niukasti, on ne kohdistettava vaikuttavammin.
Ihmisen raitistuminen vaikuttaa parantavasti koko lähiyhteisöön, kansakunnan hyvinvointiin, työllisyyteen ja talouteen. Suunnataan katse siinne, missä on paljon kuluja. Voimme tehdä asioita toisin ja johtaa palvelutuotantoa tiedolla.
Hyvinvointialuepäättäjien on ymmärrettävä asiakkaan valinnanvapauden ja monituottajamallin valtavat mahdollisuudet. On mahdotonta vertailla laadun, palvelun vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden välillä ellemme Varhassa tiedä oman palvelutuotantomme yksikkökustannuksia. Tähän on tultava muutos.
Mielipidekirjoitukseni on julkaistu alkuperäisenä Turun Sanomissa.