Tiesitkö muuten, että neuvolajärjestelmä on suomalainen keksintö?
Neuvola on yksi niistä perheiden palveluista, jota on saatava jatkossakin lähipalveluna.
Äitiys- ja neuvolapalveluiden resurssit on turvattava – onhan kyseessä tärkein perheen ensivuosien kontakti.
Neuvola on myös paikka, jossa perheiden haasteet on uskallettava nostaa esiin. Neuvoloissa tarvitaan lisää eri riippuvuuksien tunnistamista.
Neuvolapalveluiden on toimittava saumattomasti osana laajempaa perhepalveluiden kokonaisuutta.
Me kaikki vanhemmat tarvitsemme joskus tukea vanhemmuudessa ja kasvatuksen kysymyksissä. Liian monet yrittävät omin avuin selvitä haasteiden kanssa yksin.
Perheiden matalan kynnyksen kasvatusapuna toimiva ns. supernanny-toiminta on otettava käyttöön Varhassa.
Vanhemmuutta vahvistavan ja ennaltaehkäisevän supernannyn tavoitteena on kasvatusavun kautta parantaa perheiden elämänlaatua ja hyvinvointia. Kasvatusalan ammattilaisten tuottama palvelu olisi suunnattu pääasiassa alle kouluikäisten lasten perheille.
Siinä missä vanhemmat saavat usein vertaistukea lähipiiriltä ja netin keskustelupalstoilta, neuvoloita on vahvistettava koko lapsuusiän palvelukokonaisuutena.
Lisäksi on varmistettava, että jokainen perhe tietää minkälaista lasten, nuorten ja perheiden tukea Varhassa on saatavissa.
Varhassa on kehitettävä neuvolapalveluiden ja kolmannen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä.
Perheen vanhempien on ymmärrettävä digilaitteiden vaikutus varhaiseen vuorovaikutukseen ja turvallisuuden tunteeseen. Vanhempien kännykkäriippuvuus vaikuttaa koko perheeseen. Olemme paikalla, mutta emme läsnä.
Neuvolan rooli hyvinvointipalveluiden ytimessä on keskeinen, mutta sen on kehityttävä ajassa eläen!